MaNe-SäLi-hanke järjesti elokuun lopussa reittiluokittelijakoulutuksen, johon osallistui alueellisia luontoreittien kehittäjiä. Yhden päivän mittaisessa yhteistyössä Suome Ladun kanssa järjestetyssä koulutuksessa tutustuttiin reittiluokittelun kriteereihin, reittiluokittelijan työkaluihin sekä käytiin hakemassa tuntumaa oikean reitin luokitteluun Kyrkösvuoren luontopolulta. Koulutuspäivästä valmistui yhteensä 20 reittiluokittelijaa.
Reittiluokittelussa koulutettu reittiluokittelija luokittelee reitin sen vaativuuden, kulkukelpoisuuden ja opasteiden perusteella asteikolla helppo, keskivaativa, vaativa. Lisäksi luokittelija tekee reitistä perusteellisen reittiselosteen. Rettiluokittelu sisältää ohjeet myös pyörätuolireitin luokittelemiseksi.
Luokitus on erityisen perusteltua reiteillä, joita käytetään paljon ja jotka ovat joko paikallisesti tai luontomatkailun kannalta tärkeitä. Ulkoilureittien luokitus palvelee sekä reittien käyttäjiä että niiden ylläpitäjiä. Luokituksen avulla matkailija tai retkeilijä voi vertailla eri reittejä ja valita itselleen sopivimman. Kun reitistä on kattavat perustiedot, ulkoilija osaa myös varustautua oikein ja kulkeminen on turvallisempaa. Lisätieto madaltaa myös kynnystä lähteä liikkeelle.
Teksti lainattu Suomen Ladun kotisivuilta.
Ota yhteyttä alueelliseen reittiluokittelijaasi, mikäli jokin luontoreitti alueellanne voitaisiin luokitella! Koulutuksesta valmistuneet uudet reittiluokittelijat Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueilla:
Nimi | Taustaorganisaatio |
Viivi Korkiatupa-Savola | Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy |
Marja Petäjä-Suvanto | Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy |
Riitta Raatikainen | Suomen metsäkeskus / EKP |
Päivi Kultalahti | Aisapari ry |
Ismo Nousiainen | Taikapolku |
Mia Lahtinen | Lapuan kaupunki |
Antti Asuinmaa | Härmänmaan 4h-yhdistys ry |
Elina Puska | SeAMK |
Sanna Jyllilä | SeAMK |
Arja Kortesluoma | SeAMK |
Carina Rönn | Vaasan aik.koulutuskeskus |
Hanna Savolainen | Merenkurkun erä- ja luonto-oppaat |
Asko Aalto | Teuvan kunta/Ulkoilualueet |
Marko Lehto | Teuvan kunta/Ulkoilualueet |
Vesa Heinonen | Merenkurkun luontokeskus Terranova |
Jorma Toopakka | SeAMK |
Osmo Sivén | Ähtärin kaupunki |
Terttu Konttinen | Metsähallitus |
Jaana Rintala | SeAMK |
Soile Vahela | Satakunnan ammattikorkeakoulu |